Meillä istutuslaatikoista on kerättyä satoa pitkin kesää ja ajattelinkin nyt kertoa laatikkotarhan kuulumisia. Meillähän on tällä hetkellä kuusi laatikkoa, joissa kasvatan hyötykasveja. Olen kuitenkin sen verran hurahtanut tähän touhuun ja omaan satoon, että olen toivonut mieheni rakentavan laatikoita vielä lisää. Näillä näkymin laatikoiden määrä lisääntyykin vielä tänä syksynä, jotta uudetkin laatikot ovat sitten hyvin käyttövalmiina ensi kevään kylvöjä varten. Osan istutuslaatikoiden kasveista laitoin jo syyskylvönä, osan esikasvatin keväällä ja loput suorakylvin. Pääasiassa kaikki on kasvanut hyvin lukuunottamatta papuja, jotka tänä vuonna ovat olleet hitaita kasvamaan. Tässäpä kuvakierros hyötytarhassamme:
![]() |
Jättikurpitsa |
![]() |
Retikka 'Musta Pyöreä', sipuli ja mangoldi 'Bright Lights'. Lisäksi ämpäristä nostettua perunaa 'Blue Kongo'. |
![]() |
Kukkakaali 'Erfurter' on vähän kärsinyt ötököistä, mutta mukavassa kasvussa se on kuitenkin. |
![]() |
Samettikukat ovat istutuslaatikoiden väriläiskiä. |
![]() |
Talolta päin. Vasemmalla mm. kukkakaali 'Erfurter', silpoydinherne 'Onward' ja patty pan -kurpitsa 'Sunburst'. Oikealla porkkanoita ja parsasalaatti, jonka sadonkorjuu on todennäköisesti lähipäivinä. |