Heinäkuussa puutarhamme tarjoaa jo monipuolista satoa, ja viime aikoina olemme olleetkin kasvisten suhteen pitkälle omavaraisia. Japaninkaali eli mizuna on ollut tänä kesänä yksi ehdoton suosikkimme. Siitä on nimittäin riittänyt lehtiä päivittäiseen käyttöön niin leivän päälle, kasvispaistoksiin kuin kesäisiin salaatteihinkin. Puutarhamansikoiden satokausi on meillä käynnissä parasta aikaa ja ensimmäisillä silpoydinherneilläkin pääsimme herkuttelemaan alkuviikosta. Ämpäriperunoita olemme syöneet silloin tällöin jo juhannuksesta lähtien, samoin sipulien harvennustaimia. Mangoldiakin olemme keränneet lautaselle jo pitkään. Tällä viikolla harvensin myös punajuuririvistöt, joista kertyikin makeita juureksia parille aterialle.
![]() |
Ensimmäiset silpoydinherneet herkuttelimme muutama päivä sitten. |
![]() |
Marjasinikuusamien marjoista suurin osa on päätynyt suoraan pensaista lasten suuhun. Niiden sato kypsyy ainakin meillä todella tipoittain, desilitra tai kaksi kerrallaan. |
![]() |
Mizuna on tänä kesänä tehnyt upeasti satoa. |
Mukavaa loppuviikkoa!