Olemme suunnitelleet aurinkopaneeleiden hankkimista jo muutaman vuoden ajan, ja mieheni on käynyt mm. paikkakunnallamme järjestetyissä aurinkopaneeli- infotilaisuuksissa. Nyt vihdoin koitti tälle hankinnalle sopiva ajankohta, ja saimmekin paneelit katollemme viime viikolla.
Paneelit kannattaa asentaa mieluiten etelään päin olevalle katolle, ja meilläkin ne tulivat siihen suuntaan talon etupihan puolelle. Kattomme on kulmaltaan sellainen, että paneeleihin ei tarvinnut lisätä kallistusta, vaan ne voivat olla ihan katonsuuntaisesti, ja ne ovatkin melko huomaamattomat. Sopivaapaneeleiden määrä arvioidaan katon koon ja talouden sähkön tarpeen mukaan. Meille paneeleita tuli yhteensä 22 kappaletta.
![]() |
Aurinkopaneelit ovat katollamme melko huomaamattomat. Ne peittävät katon etupihan puolelta punaisella viivalla merkityltä leveydeltä. |
![]() |
Talvella lumia joutuu puhdistamaan katolta tavallista useammin, jos haluaa saada aurinkosähköä. |
Joulu-tammikuu on aurinkopaneeleiden suhteen sähköntuotoltaan huonointa aikaa, mutta sen jälkeen sähköntuotanto lisääntyy. Sen lisäksi, että katamme osan sähkölaskusta aurinkopaneeleiden avulla, aiomme hyödyntää niitä myös terassin uima-altaan lämmittämiseen, jotta siihen ei tarvitse käyttää ostosähköä. Aurinkosähköjärjestelmämme on lisäksi liitetty sähköyhtiön verkkoon, joten yli oman tarpeen tulevan sähkön voimme myydä sähköyhtiölle. Meidän sähkönkulutuksellamme ja nykyisellä sähkön hinnalla paneelimme maksavat itsensä takaisin arviolta 10-15 vuoden aikana. Palaan aurinkopaneeliasioihin vielä myöhemmin, kunhan meille on ehtinyt kertyä niistä vähän enemmän käyttökokemusta. :)
Onko sinulla aurinkopaneeleja tai oletko miettinyt niiden hankkimista?
Ihanaa alkanutta viikkoa!