Viime viikolla koristelin kasvihuoneemmekin jouluasuun. Sammal- ja jäkäläasetelmia siellä olikin jo entuudestaan syksyn jäljiltä, ja ne olivat säilyneet ihan hyvännäköisinä. Myös kausivalot olin asetellut viiniköynnöstukeen jo aiemmin ja vienyt sinne myös muutamia kynttilälyhtyjä. Viime viikolla vein sinne pikkuisen kuusen, jonka koristelin. Varastosta löysin pussillisen aiemmin talteen keräämiäni käpyjä, joista osa pääsi esille. Aatonaattona kävimme koko perhe lumileikkien lomassa mukavalla glögi- ja piparihetkellä kasvihuoneessa, ja tänään olisi suunnitteilla jotain vähän samankaltaista. Tervetuloa kurkistamaan jouluiseen kasvihuoneeseemme!
![]() |
Kuura kukkii kasvihuoneen ikkunoissa. |
![]() |
Terassilta alkaa kynttilä- ja jäälyhtyjen polku kasvihuoneelle. |
![]() |
Terassin portaiden alla olevista luonnonkivipylväistä puolet on jo jäänyt hangen alle. |
![]() |
Tässä vielä kuva kasvihuoneen viimeisestä sadosta, jolla herkuttelimme viime viikolla. Siirsin tomaatit syys-lokakuun vaihteessa autotalliin jatkokypsymään. Valmista siellä ei kuitenkaan tullut, ja viimeiset "mattimyöhäiset" kypsytin lopulta samassa pussissa omenan kanssa. Enpä olisi uskonut syöväni omia tomaatteja juuri ennen joulua, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.:) |
Tähän loppuun muistutan vielä blogissani käynnissä olevasta
synttäriarvonnasta. Käyhän kurkkaamassa, jos et vielä ole osallistunut. :)
Tunnelmallisia joulupäiviä!
Blogiyhteistyössä Kivikangas