Quantcast
Channel: Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1545

Loppuvuoden kukka-asetelmia

$
0
0

 Yhteistyössä Huiskula

Ajattelin tehdä jo nyt marraskuun puolella muutamia kukka-asetelmia piristämään tätä harmautta. Tänä vuonna istutuksissani on melko yksinkertainen, metsämäinen tyyli ilman mitään suuria krumeluureja. Tosin yleensäkään en jouluasetelmiani kovin runsaasti koristele. Voi, miten aamulla tuleekaan hyvä mieli, kun voi istahtaa aamupalapöytään ihanan kukka-asetelman äärelle. Näitä asetelmia on helppo myöhemmin tuunata vähän jouluisemman näköisiksikin, esim. lisäämällä pieniä joulukoristeita asetelmiin. Lisäksi esimerkiksi kukinnan lopettanut hyasintti on kohtalaisen helppo vaihtaa uuteen, joten näistä on iloa varmasti vielä joulunakin. Lapset rakastuivat erityisesti araukariaan, joka onkin nyt meidän "pikkujoulukuusemme", kunnes oikea kuusi haetaan taloon. Lupasinkin heille, että ensi kuun alussa voimme ripustaa muutamia pikkuisia kuusenpalloja araukariankin oksille.

Tässä istutuksessa on valkokukkainen ruukkuatsalea, mähkä sekä valkokukkainen hyasintti. Mähkä on itselleni uusi tuttavuus, se tykkää melko kosteasta, joten kastelusta täytyy muistaa huolehtia hyvin.

Koristeiksi riittivät hyvin kävyt, pienet kepinpätkät ja puolukanvarvut. Yleensä sammaleesta poistan havunneulaset, mutta tässä asetelmassa annoin niidenkin olla. Voi olla, että joulukuussa lisään tähän vähän jotain pientä punaista tai hopeista koristetta antamaan väriä.

Mähkän ja atsalean lehdet luovat kivan kontrastin. Lisää eri vihreän sävyjä on vielä sammaleessa, hyasintissa ja puolukanvarvuissa.

Ruukkuatsalea lupailee ihanaa kukintaa.

Myös toinen asetelmani on varsin simppeli. Aaltoreunaiseen, matalaan kulhoon pääsivät valkokukkainen jouluruusu, sininen hyasintti ja keinolumikuorrutteinen lawsoninsypressi. Jos hyasintti sattuisi kukkimaan vasta kuun vaihteen jälkeen, tämä menisi hyvin itsenäisyyspäivän asetelmastakin.

Yhteen reunaan laitoin valko-hopeisen kangasrusetin, mutta muita koristeita en nyt tähänkään lisännyt. Pikkuinen tonttuhahmo, muutama pikkuinen kuusenpallo tai jotain vastaavaa sopisivat tähän kyllä joulun lähestyessä.

Jouluruusu on herkän kaunis kukkija.

Araukaria päätyi myös todella yksinkertaiseen asetelmaan. Sekin sai sammalpeitteen mullalle ja valkean ruukun ympärille sitaisin vihreä-kultaisen rusetin. Joulukuun alkupuolella lapset saavat laittaa muutamia pikkuruisia kuusenpalloja keinumaan sen oksille.

Oletko sinä jo tehnyt loppuvuoden kukka-asetelmia?

Iloa päivääsi!


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1545

Trending Articles