Tänään alkaa kuvakierros jälleen uudessa puutarhamatkailukohteessa, Arktikumin kasvitieteellisessä puistossa Rovaniemellä. Puisto sijaitsee Arktikumin tiedekeskuksen ja museon läheisyydessä aivan Rovaniemen keskustan tuntumassa kauniissa Ounasjoen rantamaisemissa. Siellä esitellään pohjoisessa selviytyviä kasvilajeja, etenkin luonnonkasveja ja tuntureiden kasvillisuutta. Arboretum-tyylisestä puistosta löytyy myös mm. riimukivikopioita. Tervetuloa nojatuolimatkalle Arktikumin puistoon!
![]() |
Arktikumin puistossa luonnonkasveja on paljon. Mesiangervoa kasvaa Ounasjoen rantapenkereellä.
|
![]() |
Luonnonkiviä on käytetty puistossa monin eri tavoin. Liuskekivi polku on rajattu hauskasti leveillä kivituhkareunuksilla nurmikosta.
|
![]() |
Liuskekivestä on syntynyt myös matala kivimuuri, jota voi käyttää penkkinäkin.
|
![]() |
Luonnonkivistä on tehty labyrinttimainen jatulintarha.
|
![]() |
Arktikumin puistossa on runsaasti erityisesti puita ja pensaita, joiden taakse polut kiemurtelevat. Suuria luonnonkivilohkareita on aseteltu nurmikolle.
|
![]() |
Kukkivien luonnonkasvien on annettu levitä rauhassa.
|
![]() |
Joen rantamaisemissa on myös kesäkukkaistutuksia.
|
![]() |
Mm. petuniaa ja kosmoskukkaa
|
![]() |
Orvokkia, murattia, kosmoskukkaa
|
![]() |
Miljoonakelloa, daalioita ja kosmoskukkaa
|
![]() |
Daalia |
![]() |
Suuriin ruukkuihin saa tehtyä upean runsaat, monilajiset istutukset.
|
![]() |
Punakosmoskukka |
Tästä löydät vielä aiemmin esittelemiäni kotimaan puutarhakohteita:
- Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha, Oulu
- Hupisaaret, Oulu
- Hatanpään arboretum, Tampere
- Hapelähteen puisto, Kuopio
- Ruusutarha, Kuopio
- Niiralan alppiruusupuisto, Kuopio
- Saaristokaupungin alppiruusupuisto, Kuopio
- Ruusupuisto, Jyväskylä
- Pölkinvuoren Kasvimaailma, Urjala
- Jokipuisto, Kotka
- Redutti Kotkan Yrttipuutarha, Kotka
- Isopuisto, Kotka
- Sapokan vesipuisto, Kotka
- Punkaharjun Puulajipuisto
- Marketanpuisto, Espoo
Laitan tähän loppuun vielä blogissani tällä viikolla olleen puutarhalehtiarvonnan tulokset. Arvonta suoritettiin jälleen perinteisenä lappuarvontana, ja onnettarena toimi tällä kertaa keskimmäinen lapsemme. Uuden Puutarhan Kesä -lehden voitti Minna/Hiidenkiven puutarhassa. Paljon onnea voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!
Iloista vapunpäivää!