Tänä keväänä ja alkukesänä kasvu on ollut vauhdikasta myös hyötytarhan puolella. Kuivuuden vuoksi kastelu-urakkaa on riittänyt, mutta onneksi nyt tällä viikolla on ollut pitkästä aikaa pari sadepäivääkin. Mieheni rakensi viime syksynä kolme istutuslaatikkoa entisten lisäksi, joten tällä hetkellä kasvatan hyötykasveja kuuden laatikon voimin. Toiveissa siintää kuitenkin hyötytarhan laajentaminen edelleen, ja paikkojakin uusille istutuslaatikoille olemme jo suunnitelleet. Niiden rakentamisen aika tosin koittaa todennäköisesti aikaisintaan syksyllä.
![]() |
Silpoydinherne "Onward", mangoldi "Rhubarb Chard", nauris "Goldana", mukulaselleri "Dolvi" ja sipuli. Mangoldista olemme jo napsineet salaattien sekaan pieniä lehtiä. |
Kolmeen istutuslaatikkoon laitoin jo viime syksynä syyskylvöjä, jotka lähtivät loistavasti kasvuun. Vuosi sitten talvivalkosipulit itivät huonosti, mutta tällä kertaa ne ovat nousseet tosi hyvin ja myös edellisvuotiset, tuolloin ainoasta itäneestä valkosipulista keräämäni itusilmut ovat versoneet mukavasti. Syyskylvönä laitoin myös pinaattia "Bazaroet", josta olemme jo pikku hiljaa keränneet satoakin. Muita syyskylvöjäni olivat porkkana "Nantes 2", "Nantes 6 Fancy" ja naposteluporkkana "Sugarsnax 54 F1", retikka "Musta Pyöreä", palsternakka "Guernsey", kehäkukka "Orange King" ja "Golden Emperor" ja nekin ovat kaikki hienosti kasvussa. Kokeilin syksyllä myös jättisipulin "Ailsa Craig" siemenkylvöä, joka ei kuitenkaan onnistunut. Onneksi esikasvatin sitä alkuvuodesta, joten toivottavasti siitäkin saisimme maistiaiset.
![]() |
Vasemmalla talvivalkosipuli itusilmuista, isommat valkosipulit ovat syksyllä kynsistä laitettuja. Keskellä samoin syksyllä kylvetty naposteluporkkana "Sugarsnax 54 F1". Minulla on vielä istutuslaatikoissa aukitaivutettuna talvella esim. atsaleoilla ja pensasmustikoilla olleet suojaverkot ja niiden päällä kaksin-kolminkertaiset hallaharsot. Talvivalkosipulit ovat nyt hetkessä jo venähtäneet niin, että tästä laatikosta verkko ja harso pitäisi vähitellen poistaa. |
![]() |
Syyskylvönä laitetut retikka "Musta Pyöreä", pinaatti "Bazaroet", josta keräsin jo reilun sadon, ja palsternakka "Guernsey". |
Nyt keväällä laitoin suorakylvönä keräsalaattia "Market Favourite", lehtisalaattia "Red Salad Bowl" ja bataviasalaattia "Lollo Bionda", mangoldia "Rhubarb Chard" ja "Bright Lights", silpoydinherneitä "Onward" ja "Kelvedon Wonder" ja kyssäkaalia "Delikatess Weiss". Esikasvatuksen jälkeen laatikoihin pääsivät myös kurpitsat "Patty Pan Squash Sunburst", jättikurpitsa, parsasalaatit, ryhmäsamettikukat "Bonita", kerrottu isoauringonkukka, kaskinauris ”Enon kanta”, nauris ”Goldana”, lanttu "Wilhelmsburger", mukulasellerit "Dolvi" sekä kukkakaalit "Erfurter" ja keräkaalit "Ditmarsker". Pavut minulla on vielä kylvämättä, mutta nekin aion laittaa lähipäivinä, jos sää tosiaan viikonloppuna taas lämpenee.
![]() |
Kaskinauris "Enon kanta" ja mangoldi "Bright Lights". Tästä istutuslaatikosta suurin osa on varattu vielä kylvämättä oleville pavuille. |
![]() |
Keräkaali "Ditmarsker", kukkakaali "Erfurter, ryhmäsamettikukka "Bonita", sipulia ja taustalla kurpitsa "Patty Pan Squash Sunburst", jota kasvatan myös isoissa ruukuissa tällä hetkellä kasvihuoneessa, mutta kelien taas lämmettyä siirrän ne sieltä ulos. |
Onko sinulla hyötytarha, ja jos on, mitä kasvatat siellä? Onko sinulla jokin suosikkilaji tai -lajike?
Lämmintä ja lempeää loppuviikkoa!