Quantcast
Channel: Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi
Viewing all 1545 articles
Browse latest View live

Ihanaakin ihanammat kärhöt

$
0
0
Kärhöpostausta lupailin jo aikaa sitten, mutta sen tekeminen on siirtynyt, kun olen odottanut viimeisimmänkin puhkeamista kukkaan. Odotus kannatti, sillä tänä vuonna kyseinen kärhö on lajissaan yksi puutarhamme kauneimmista.

Kärhöjen kukinta alkoi tänäkin vuonna tarha-alppikärhön, mantsuriankärhön ja loistokärhön 'Miss Bateman' johdolla kesäkuussa. Muut ovat sen jälkeen seuranneet perässä heinäkuun lopun ja elokuun aikana, kunnes vihdoin viikko sitten viimeinenkin, loistokärhö 'John Paul II',  avasi nuppunsa.

Tarhaviinikärhöt 'Etoile Violette' ja 'Madame Julia Correvon' ovat kaunis pari Sydänpolun keskimmäisessä kärhöpylväässä.

Suurin osa kärhöistämme kasvaa Sydänpolun reunalla.

Loistokärhöt 'John Paul II' ja 'Jackmanii Purpurea' kukkivat Sydänpolun reunalla ensimmäisessä pylväässä.

Loistokärhö 'John Paul II':n kukat ovat melkein kämmenen kokoiset.

Kolmannessa pylväässä aloitti tarha-alppikärhö 'Albina Plena' kukintansa uudelleen. Muut tarha-alppikärhömme eivät kukkineet tänä kesänä, mutta kasvattivat hyvin uutta versoa, joten toivottavasti vuoden päästä olisi kukintaakin luvassa.

Sydänpolun portissa ilahduttavat edelleen tarhalyhtykärhöt 'Princess Kate'...

...ja 'Princess Diana', jotka ovat kukkineet jo toista kuukautta.

Kesäkuussa kukassa oli ensimmäisten kärhöjen joukossa O-penkissä sen reunalta roikkuva loistokärhö 'Miss Bateman'.

Mantsuriankärhökin kukki Kaaripenkin viereisessä puutarhaportissa kesäkuussa, mutta aloitti nyt uuden kukintakierroksen.

Tämän kesän kärhöhankintoihini kuuluvat mm. loistokärhö 'Justa', joka tässä kuvassa on aivan kukintansa alussa...

...loistokärhö 'Multi Blue'...

...ja loistokärhö 'Piilu'.

Tänä kesänä lisäsin puutarhamme kärhöjen määrää reilusti, sillä ostin noin kymmenen uutta kärhöä. Mies rakensi kaksi uutta puutarhaporttia uuden Liljarinteen päätyihin, ja näiden porttien juurelle istutin suurimman osan uusista kärhöistä. Pari pääsi lisäksi Sydänpolulle johtavan puutarhaportin luo 'Princess Diana':n ja 'Princess Kate':n seuraksi. Lisään tässä syksyn kuluessa kaikki uudet kärhömme kasvilistausten puolelle, samalla kun päivitän sinne muutkin kasvihankintani.

Onko sinulla puutarhassasi kärhöjä? Mikä on sinun suosikkikärhösi?

Iloista viikonloppua!

Yllätysten päivä

$
0
0
Viime viikon lopulla minua odotti töistä tullessani postilaatikossa iloinen yllätys, nimittäin Pihan vuosi -blogista liikkeelle lähtenyt siemenkirje. Tätä kirjettä tiesin lähiaikoina odotella, mutta laatikossa oli lisäksi jonkin paketin saapumisilmoitus. Ihmettelin, mistä minulle paketti on tulossa, sillä mitään en ollut tilannut enkä tiennyt kenenkään tutunkaan sitä lähettäneen. Paketti piti tietysti noutaa heti, ja yllätys oli suuri, kun sieltä paljastui toinen siemenkirje! Kyseessä oli Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikin keväällä aloittama kirje, joka on nyt toisella kierroksella. Minulle tulikin siis saman päivän aikana siemeniä ihasteltavaksi ja ihmeteltäväksi sellainen määrä, että en meinannut housuissani pysyä. Kirjeistä paljastui ihania aarteita, joista jälleen vähän jäi minulle tulevia kylvöjä varten, ja tilalle pääsi nyt loppukesällä keräämiäni siemeniä.

Tässä vielä Pihan vuosi -blogin siemenkirjeeseen liittyen toivotut esittelyt kasveista, joiden siemeniä lisäsin mukaan kirjeeseen:

Yksivuotinen ruiskaunokki (värisekoitus) kylväytyy itsestään, ja meillä näitä pukkaa nykyisin mm. tontin laidalla ja sitkeimpiä ihan nurmikollakin.

Valkoinen myskimalva 'Alba' sopii syyskylvöön.

Hopeatäpläpeippi 'White Nancy'...

...ja 'Beacon Silver' sopivat myös syyskylvöön. Nämä ovat levinneet meillä siemenestä mm. nurmikolle, josta olen siirtänyt niitä paremmille paikoille kukkapenkkiin.

Kaksivuotinen rohtosormustinkukka kylväytyy hienosti itse.

Jalopähkämö 'Superba'

Lila-keltainen kirjolupiini

Monivuotinen siperianunikko kukkii valkoisin, keltaisin ja oranssein kukin pitkin kesää.

Näistä siemenkirjeistä on iso ilo jokaiselle osallistujalle. Jo aiemmin Kivipellon Saila vertasi siemenkirjeen saamisen tunnetta jouluaaton riemuun, ja yhdyn hänen mielipiteeseensä täysin. Sen vuoksi nämä molemmat ihanaiset siemenkirjeen aloittajat ansaitsevat sydämelliset kiitokset siitä vaivasta, minkä he ovat nähneet meidän siemenkirjeisiin osallistujien yhteiseksi iloksi. Kiitos, Annika ja Tuulikki!<3 Toivottavasti näitä iloisia yllätyksiä kiertää joukossamme jatkossakin.

Ihania hetkiä näiden kirjeiden parissa teille, jotka olette vielä listalla odottamassa niiden saapumista!
Ja mukavaa, iloisia yllätyksiä sisältävää viikkoa kaikille muillekin!

Syksyn sävyt -haaste

$
0
0
Syksy on todella kaunista aikaa luonnon pukeutuessa ruska-asuunsa. Toisaalta myös viimeiset sinnikkäät kukkijat ilahduttavat puutarhassa ja luonnossa kulkijaa. Syksyyn liittyy usein voimakkaita, räiskyviäkin värejä, joita katselee ilolla. Tämän luonnon vuosittain tarjoaman piristävän väriterapian kunniaksi ajattelinkin aloittaa tämän Syksyn sävyt -haasteen, jotta pääsisimme lyhenevien päivien virkistykseksi ihailemaan mahdollisimman monia, upeita syksyisiä värejä.

Keltajapaninangervo 'Goldflame' on yksi syksyisistä suosikeistani puutarhassamme.

Kuvien ei ole pakko olla kukista ja puutarhasta, vaan kaikki syksyisiksi sävyiksi mieltämäsi käy. Kerään tämän postauksen loppuun listan kaikista haasteeseen osallistuneista, joten halutessasi postauksesi tuohon listalle, käythän kirjoittamassa sen linkin tuonne alapuolelle kommenttikenttään, niin varmasti löydän sen.

Marja-aronia 'Viking' ja sininen ruiskaunokki olivat viime vuonna todella kaunis yhdistelmä, jota odotan tältäkin syksyltä.

Mongolianvaahteran syysväri on mielestäni yksi upeimmista etenkin auringonvalon osuessa siihen.

Tonttimme rajalla oleva isotuomipihlaja-aita on pian taas kirkuvan keltainen.

Tähän näkymään ei mene enää kauaa. Kasvihuoneen vieressä oleva pihlaja on alkanut jo aivan latvastaan muuttaa väriään.

Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus sinulle rakkaimmista syksyisistä sävyistä
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Syksyn sävyt -postauksen kommenttikenttään.
Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #syksynsävythaaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne.

Itse haastan mukaan seuraavat ihanat bloggaajat: Kruunu Vuokon Puutarhan Lumo -blogista, Kirsti Kaijan Mummon kirja -blogista ja Ansun Tuuliannikantuvassa-blogista.

Jos inspiraatio iskee, sinun ei toki tarvitse odottaa haastetuksi tulemista, vaan voit napata haasteen jo tästä mukaasi!:)

Raikkaita, värikkäitä syyspäiviä kaikille!

Alkusyksyisen puutarhan kauneutta

$
0
0
Kesän vaihtuessa syksyyn puutarhan ilme vaihtuu taas täysin toisenlaiseksi. Se, mikä kesällä oli raikasta, ehkä hempeää ja herkkääkin, on nyt täyteläistä, räiskyvää ja osin jo parhaat päivänsä nähnyttä. Paikoitellen ilmassa on jo luopumista. Lisäksi ainakin itselläni mielessä alkavat taas jo risteillä orastavat suunnitelmat ensi kasvukautta ajatellen, ensin syksyn sipulikukkien muodossa, mutta pian myös talven aikana pohdittavien puutarhaprojektien valinnan kannalta. Tervetuloa mukaan alkusyksyiselle kierrokselle puutarhaamme!

Uudessa Liljarinteessä jättiverbena houkuttelee vielä perhosia.

Liljarinteessä myös matalat värililjat ovat kukassa, samoin vaaleanpunainen palavarakkaus 'Carnea'...

..., kuten myös orvokit...

..., reunuskasvina tänä kesänä oleva yksivuotinen tuoksupielus...

... ja ihanat pioniunikot.

Liljarinteen lähistöllä oleva Keltainen Piste loistaa vielä keltaisena...

...parinkin eri kukkijan turvin. Olen varmaan jo aiemmin maininnut, että keltainen ei kuulu lempiväreihini puutarhassa, mutta näin syksyisin se näyttää aika kivalta.

Kolmiopenkissäkin riittää vielä kukintaa, kun...

...nepalinhanhikki...

...espanjankurjenpolvi 'Wargrave Pink'...

...ja kääpiöjaloangervo 'Pumila' pistävät parastaan.

Rinnepenkin vieressä olevista japaninruusukvitteneistä 'Sirius' on aloittanut kukinnan vielä uudelleen.

Istutuslaatikossa kukkii hauskan näköisenä parsasalaatti, joka ei maistunut meille, vaan jäi sen sijaan vielä hetkeksi laatikoiden kaunistukseksi.

Terassin edessä neilikkaruusut 'Pink Grootendorst' kukkivat vielä täyttä päätä. Kivan näköinen on mielestäni myös isoauringonkukka, joka nousee kasvihuonettakin korkeammalle ja kukkii valtavan monihaaraisena.

Neilikkaruusu 'Pink Grootendorst'

Katsellessani näitä kuvia yllätyin, kuinka vaaleanpunavoittoisesti puutarhamme kukkii näin syyskuussa. Jotenkin olen ajatellut keltaisten ja tummemman punaisten sävyjen olevan jo pääroolissa, mutta näin ei olekaan ainakaan tänä vuonna. Mikä on sinun puutarhasi valtaväri nyt syyskuussa?

 Rentouttavaa viikonloppua!

Maissin kasvatusta

$
0
0
Tänä vuonna kasvatin ensimmäistä kertaa maissia, ja tämän onnistuneen kokeilun myötä maissi tulee kuulumaan jatkossakin kevätkylvöjeni listalle. 

15.9.2018 ensimmäiset kypsät maissintähkät

Kylvin sokerimaissit 'Golden Bantam' kylvömultaan huhtikuussa, ja ne lähtivät nopeasti vankkaan kasvuun. Toukokuun lopulla istutin taimet ruukkuun, jonka kannoin kasvihuoneeseen. Noin 30 litran ruukkuun laitoin yhteensä viisi taimea, ja mietin kyllä, tulikohan laitettua ne liian tiheään. Kasvu on kuitenkin ollut todella hyvää, ja näistä viidestä taimesta näillä näkymin tulemme saamaan yhteensä kahdeksan, ihan mukavan kokoista maissintähkää. 

22.4.2018 pienet taimet kurkottavat puolikkaista maitotölkeistä.

17.6.2018 kasvihuoneessa maissit ovat päässet jo hyvään kasvuvauhtiin.

11.7.2018 korkeimmat taimet kurkottelevat jo kasvihuoneen kattoa.

11.7.2018 hedekukintoja alkaa näkyä latvoissa.

16.8.2018 varren tyvessä sijaitsevissa emikukinnoissa alkavat tähkät pullistua ja isoimmissa tähkissä päässä olevat "karvat" alkavat jo vähitellen kuivumaan ruskeiksi.

Maissien hoito on ollut todella vaivatonta verrattuna muihin kasvihuoneemme kasveihin. Istutusvaiheessa laitoin varastolannoituksen ja sen jälkeen olen vain huolehtinut kastelusta. Ensimmäiset tähkät keräsin reilu viikko sitten, kun tähkän päässä olevat "karvat" olivat muuttuneet kokonaan ruskeiksi ja tähkän pää tuntui käteen pyöreähköltä. Loput kuusi tähkää ovat sadonkorjuukunnossa aivan lähiaikoina. Söimme maissit keitettyinä, ja yllätyimme siitä, kuinka makeita ne olivat. Ostamme usein, etenkin kesäisin, kaupasta maissintähkiä, mutta kyllä nämä itse kasvatetut veivät niistä voiton.

Oletko sinä kokeillut maissin kasvatusta?

Mukavaa syyskuun viimeistä viikkoa!

Minä puutarhurina -haaste

$
0
0
Sain tämän Kukka & Kaali -blogin Pauliinan alulle laittaman hauskan haasteen Sirkulta Kukkia & Haaveita -blogista. Haasteen tarkoituksena on pysähtyä hetkeksi pohtimaan, minkälainen puutarhuri itse on. Haasteeseen voi osallistua valitsemalla kuhunkin aihepiiriin liittyen erilaisista vastausvaihtoehdoista itseään kuvaavat tai kertomalla ja kuvailemalla vapaasti, joista valitsin jälkimmäisen.

Puutarhasuunnittelu
Tykkään suunnitella asioita etukäteen mm. erilaisten listojen ja kaavakuvien avulla. Yleensä talven aikana mietin ahkerasti seuraavan kasvukauden pihaprojekteja ja hion suunnitelmia valmiiksi, jotta lumien sulettua pääsemme heti hommiin. Suunnitelmia käyn läpi myös mieheni kanssa, ja toisinaan yhdessä pähkäilyn myötä lopullinen ratkaisu vielä kohenee ja jalostuu. Toisaalta innostun myös herkästi, ja esimerkiksi tänä kesänä toteutui muutama alue, jota en ollut talven aikana ajatellutkaan tänä vuonna työstettäväksi. Kuitenkin näissäkin tapauksissa ennen lapion varteen tarttumista annan suunnitelmien kypsyä mielessä vähintäänkin viikon tai pari. Suuret linjat pohdin hyvin valmiiksi etukäteen, mutta esim. kasvivalinnat määräytyvät osin tarjonnan mukaan, ja yksittäiskasvien paikat toisinaan selkeytyvät vasta ostamisen jälkeen.

Porraspenkin aluekin vaati pitkällisen suunnittelun mittailuineen ja laskeskelemisineen. Kuitenkin kasvivalinnoista osa kirkastui vasta puutarhamyymälässä.

Ostokset
Taimisto- ja puutarhamyymäläkierrokset ovat kesällä suurta huviani. Minulla on lista kasveista, jotka ehdottomasti joskus haluan puutarhaamme, ja niitä ostan silloin, kun niitä tulee vastaan. Täälläpäin kasvitarjontaa on rajallisemmin kuin esim. Lounais- ja Etelä-Suomessa, joten yleensä kesälomareissuilta tuleekin aina kasveja kotiin tuliaisina kontin täydeltä. Tykkään hyödyntää myös alennusmyyntejä, sillä esim. uusia istutusalueita perustaessa taimimäärät saattavat olla kovinkin suuria, jolloin alesta ostaminen on kannattavaa edellyttäen toki, että valikoimissa on mieluisia kasveja.

Heinäkuun alussa taimia terassilla odottamassa istutusta.

Työkalujen säilytys
Työkaluja haluaisin säilyttää nykyistä paremmin, ja toiveenani tälle kesälle oli pienen pihavaraston rakentaminen säilytysongelman korjaamiseksi. Valitettavasti varaston teko joutui lopulta antamaan tilaa muille projekteille, joten saan odottaa sen valmistumista ensi kesään. Yhden lisähaasteen työkalujen säilytykseen tuovat lapset, jotka ihailevat äidin kivannäköisiä puutarhavälineitä ja nappaavat ne leikkeihinsä, jos vain jostain ne käsiinsä saavat. Lapsilla on omatkin puutarhatyökalunsa, mutta jostain syystä ne minun välineeni ovat kiinnostavampia, tottakai. Niinpä välillä löydän työkalujani esim. herukkapensaiden alta tai hiekkalaatikkoon hautautuneena.


Minä hyötytarhurina
Hyötypuutarhurina olen vielä monessa suhteessa harjoittelija, mutta kovinkin innokas kokeilemaan ja oppimaan uutta. Tykkään testata itselleni uusia lajeja ja lajikkeita, ja näiden kokeilujen myötä jatkoon valikoituvat ne parhaimmat seuraavia vuosia ajatellen. Istutuslaatikoita meillä on ollut nyt muutaman vuoden ajan, ja vuosi vuodelta niiden määrä on vähitellen lisääntynyt positiivisten kokemusten kannustamana. Kasvihuoneviljelyä olen harjoitellut nyt ensimmäisen kokonaisen kesän, ja olen kokenut senkin todella palkitsevana. Toki epäonnistumisia tulee joka kesä ainakin jonkin hyötykasvin kanssa, mutta oman sadon kantamista ruokapöytään ei voita mikään.

29.7.2018 istutuslaatikoissa rehevässä kasvussa olivat mm. porkkanat, kurpitsat, kukkakaalit, herneet ja mangoldit.

Kitkeminen
Kitkemistä inhosin aiemmin, mutta tänä kesänä se on ensimmäistä kertaa ollut jopa ihan mukavaa. Joka tapauksessa sitä saisin kyllä useamminkin tehdä.


Puutarhapuuhat
Kesällä vietämme puutarhassa lähes kaiken mahdollisen ajan, jonka vain olemme kotosalla. Puutarhasta tulee ikään kuin toinen olohuoneemme, minkä kyllä huomaa sisällä, sillä kotitöille aikaa jää kesällä tämän vuoksi normaalia vähemmän. Puutarhassa touhuamista riittää pitkälle syksyyn, ja kiva siellä on käydä talvellakin. Puutarhatöiden vastapainona mm. käymme piknikillä takapihan nurmikolla, paistamme nuotiopaikalla makkaraa tai tikkupullaa, ihmettelemme lasten kanssa lintuja, ötököitä, kasvien kasvamista ja keräämme omasta pihasta luonnon materiaaleja askartelua varten.

Uusi terassi on ollut kesän ajan toinen olohuoneemme ja myös ruokailutilana ahkerassa käytössä.

Kasvivalikoima
Kasvien suhteen tunnustaudun ”järkeväksi” hamstraajaksi. Tykkään keräillä eri lajeja ja lajikkeita, mutta yritän pitää ostoksissa myös maltin mukana. Esimerkiksi erilaisia perennalajikkeita meiltä löytyy tällä hetkellä arviolta n. 350-400. Syksyn aikana tarkoituksenani on päivittää puutarhamme kasvilistat ajantasaisiksi, jolloin tarkat lukumäärätkin taas varmistuvat. Selkeästi suurin osa hankinnoistani lähtee siitä, että minulla on valmisteilla istutusalue, johon tarvitsen kasveja. Kuitenkin toisinaan mukaan tarttuu myös sellaisia, joiden paikka selviää vasta, kun kuljen puutarhassa katselemassa ja miettimässä niille lopullista istutuspaikkaa. Minusta on hauska toisinaan kokeilla myös harvinaisuuksia tai eteläisempien vyöhykkeiden kasveja, ja onnistumiset näiden suhteen palkitsevat, vaikka toki menetyksiäkin tulee. Meiltä löytyykin useita I-II –vyöhykkeen puuvartisia kasveja, joille IV-vyöhykkeellä sijaitsevasta puutarhastamme on löytynyt suotuisa mikroympäristö.  

Kirsikkasorvarinpensas on yksi puutarhamme "arkajaloista", mutta se on viihtynyt todella hyvin ja ilahduttaa syksyisin upeilla siemenkodillaan.

Minä ja sää
Sään suhteen en ole nirso. Sopivissa varusteissa voi puutarhassa touhuta lähes säällä kuin säällä. Toisaalta, jos tiedän, että kyseessä on viikon ainoa kaatosadepäivä ja koko loppuviikon on ennustettu auringon paistavan, siirrän suosiolla puutarhapuuhailuni seuraavalle päivälle.

Suhtautuminen vuodenaikoihin
Minusta Suomen kaikki neljä vuodenaikaa ovat omalla tavallaan ihania ja kauniita. Toki puutarhaharrastajan kannalta kasvukausi on monella tavalla sitä antoisinta aikaa, mutta paljon hyvää löytyy myös sen ulkopuolisesta ajasta. Kirpeät ja kuulaat syyspäivät ulkoiluineen, talvella lumileikit, lintujen ruokinta, puutarhakirjojen ja -lehtien lukeminen ja seuraavan kesän suunnitelmien laatiminen ja kevään hento lupaus tulevasta kesästä ja kasvukauden alusta ovat kaikki antoisaa, nautinnollista aikaa, ja toisaalta vuodenaikojen vaihtuminen saa aina kulloisenkin ajankohdan tuntumaan erityiseltä.

Myös talvella puutarha vetää puoleensa, ja esimerkiksi pulkkamäen jälkeen on kiva istua nuotiolla ja vaikkapa paistaa makkaraa.

Itse haastan mukaan tähän kivaan pohdiskeluun seuraavat ihanat blogit: Kivisen Vilman piha, Keijunkukkaset ja Rakkautta ja maan antimia.

"Eläköön puutarhojen ja puutarhureiden monimuotoisuus! Meitä kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan!
Haasta muutama blogiystäväsi mukaan. Kerro, keneltä sait haasteen ja voit myös mainita, että alunperin haasteen pani alulle Pauliina blogista Kukka & Kaali. https://kukkaetkaali.blogspot.com/
"

Iloa keskiviikkoosi!

Uudet istutusalueet: Angervorinne ja Pionirinne

$
0
0
Kuluneena kesänä olemme perustaneet viisi uutta istutusaluetta, mikä on kyllä ehdottomasti ennätysmäärä verrattuna aiempiin kesiin. Alunperin suunnitelmissa oli vain kaksi, joista terassin istutusalueen esittelin jo aiemmin, mutta kesän edetessä ilmeni pakottava tarve tehdä vielä kolme lisää. :D

Angervo- ja Pionirinne ovat molemmat näitä vasta kesän aikana ideansa saaneita penkkejä, ja ne syntyivät nuotiopaikan ympärille Liljarinteen inspiroimina. Puutarhaportit, joita pitkin kiipeilevät sekä köynnösruusut että kärhöt, erottavat nämä rinneistutukset reilusti suuremmasta Liljarinteestä.

Angervorinteessä kasvaa herkullisen värinen köynnösruusu.

Angervorinne on kuvassa etualalla. Juurimaton reuna minulla on vielä siistimättä ja kasvien vieressä on vielä nimikyltit, sillä en ole ehtinyt lopullista huolittelua tekemään enkä piirtämään istutusalueen kaavakuvaa. Toivottavasti viikonloppuna saisin nekin hoidettua. Takana kaartuu vasemmalle uusi Liljarinne, jonka keskelle tulevan polun alueelta minulla on vielä nurmi paikoitellen poistamatta.

Asteri 'Kesseler'

Loistokärhö 'Blue Angel' teki sinnikkäästi vielä pari kukkaa.

Pionirinne on nuotiopaikan toisella puolella lähes vastapäätä Angervorinnettä.

Edessä Pionirinnettä reunustavat kuunliljat, keskellä kasvavat pionit. Portin puoleinen reuna on puistolemmikkien aluetta.

Aivan Pionirinteen keskellä nousee tähtimagnolia, joka tarvitsee tujakan talvisuojauksen. Toivon mukaan magnolia sen turvin pärjäisi kevääseen, paikka ainakin on suojainen. Etualalla maata pääsee peittämään vuorikonnantatar 'Darjeeling Red'.

Vuorikonnantatarin 'Darjeeling Red' kukat ovat ensin valkeat ja muuttuvat vähitellen punaisiksi kukinnan edetessä.

Tässä vielä näiden istutusalueiden kasvilistaukset:

Angervorinne:
- loistokärhö 'Nelly Moser', 'Blue Angel' (Clematis)
- köynnösruusu, puna-oranssi (Rosa)
- pisamakello 'Rubrifolia' (Campanula punctata)
- tarhapäivänlilja 'Bertie Ferris' (Hemerocallis)
- puistolemmikki (Myosotis sylvatica)
- tarhajaloangervo 'Brautschleier' (Astilbe arendsii)
- asteri 'Kesseler' (Aster)

Pionirinne:
- suklaakirsikka 'Chokoladnaja' (Prunus cerasus)
- punaherukka 'Punahilkka' (Ribes rubrum)
- tähtimagnolia (Magnolia stellata)
- loistokärhö 'Ville de Lyon' (Clematis)
- mantsuriankärhö (Clematis)
- tarhaviinikärhö 'Polish Spirit' (Clematis)
- köynnösruusu, punainen (Rosa)
- huopakaunokki (Centaurea dealbata)
- puistolemmikki (Myosotis sylvatica)
- särkynytsydän (Lamprocapnos spectabilis)
- pihakäenkaali (Oxalis fontana)
- kellopeippi, valk. (Physostegia virginiana)
- jaloritarinkannus 'Blue Bird' (Delpihinium)
- kiinanpioni 'Wladyslawa', 'Marechall Mac Mahon', 'Festiva Maxima', 'Sebastian Maas' (Paeonia lactiflora)
- tarhapioni 'Alba Plena', 'Multabilis Plena' (Paeonia x festiva)
- hybridipioni 'Buckeye Belle' (Paeonia)
- jalokuunlilja 'Wide Brim', 'Fragrant Blue', 'Queen Josephine', 'Sum and Substance' (Hosta)
- vuorikonnantatar 'Darjeeling Red' (Bistorta (Persicaria) affinis

Tällä viikolla olen pikku hiljaa päässyt jo aloittamaan puutarhan syyspuuhiakin ja niitä jatkan viikonloppuna. Kukkasipulit odottavat varastossa istutusta ja kasvihuoneen siivousta aloitin eilen. Lisäksi tarkoituksenani olisi viimeistellä nämä uudet istutusalueet, jolloin pääsisin postaamaan Liljarinteestäkin ehkä jo ensi viikolla.

Ihanaa viikonloppua!

Kuurankukkia

$
0
0
Viikonloppuna täällä oli ensimmäiset pakkasyöt, jotka verhosivat puutarhan hentoon kuuraan. Kävin lauantaiaamuna heti herättyäni ikuistamassa puutarhan kuurankukkaset, jotka nopeasti auringon lämmöstä sulivatkin aamupäivän aikana pois.

Aamuinen kuura ja hento usva loivat puutarhaan satumaisen tunnelman.

Neilikkaruusu 'Pink Grootendorst' sai ylleen kuuraisen hunnun kolmisen viikkoa aiemmin kuin viime vuonna.

Ruotsinköynnöskuusama 'Serotina'

Grönlanninhanhikki 'Nuuk' ja jääkiteiden reunustamat lehdet

Keijuangervo näyttää entistä herkemmältä jäisessä asussaan.

Tähkätädyke 'Rotfuchs'

Matalan värililjan kukat erikoisella tavalla jäätyivät läpikotaisin asentoonsa ja lämpötilan noustua nuupahtivat.

Kurjenpolvi on kuin sokerilla kuorrutettu.

Myös syysleimu 'Laura' ehti tänä vuonna saada kuurahunnun. Viime vuonna syysleimujen kukinta oli ensimmäisen kuuran aikana jo loppunut.

Punaväriminttu saa jäädä hauskaksi talventörröttäjäksi.







Komeamaksaruoho 'Herbstfreude':n kukat kimaltelevat jääkiteiden alla kuin pienet rubiinit.

Sääennusteen mukaan viime viikon pari pakkasyötä jäävät nyt hetkeksi ainoiksi laatuaan, ja lämpötila pysyttelee plussan puolella ainakin reilun viikon eteenpäin. Ihme kyllä, pakkasyöt eivät värililjoja lukuunottamatta juuri vaurioittaneet kukkijoita tai muita monivuotisia kasveja, vaan ne näyttävät vielä varsin virkeiltä. Kesäkukat olin jo aiemmin siivonnut pois, kun huomasin pakkasöitä olevan luvassa. Joko teilläpäin on ollut yöpakkasia?

Aurinkoista lokakuun alkua!

Syyspuuhia

$
0
0
Viime viikolla aloitin vihdoin syyspuuhat puutarhassa toden teolla. Jotain pientä olin tehnyt jo aiemmin, mutta nyt oli aika ryhtyä kunnolla toimeen, ja hyvä näin huomioiden viikonlopun pakkasyöt.

Viikko sitten kaivoin kesäkukkaistutuksista pelargoniat ja muratit ylös, ruukutin ne ja toin sisälle talvehtimaan. Myös muutaman lumihiutaleen ja 'Night Sky'-petunian otin nyt ihan kokeilumielessä sisälle. En tiedä, voiko petunian talvetus edes onnistua, mutta olenpahan sitten ainakin kokeillut. Tuo lajike on niin erikoisen kaunis, että toivoisin kovasti edes yhden kasvin saavani hengissä talven yli. Muut petuniat kasvatin tänä vuonna siemenestä ja sama on suunnitelmissa ensi vuonnakin.

Petunia 'Night Sky'

Pelargoniat talvehtivat jälleen huoneenlämmössä kasvivalon turvin. Myöhemmin otan niistä vielä pistokkaita, jotta varmasti keväällä taas olisi omia pelakuita hengissä.

Jostakin luin, että lumihiutalekin voisi talvehtia sisällä, joten sitäkin täytyy kokeilla.:)

Yksivuotisista yrteistä basilikat toin jo aiemmin sisälle. Nyt kaivoin rukolat istutuslaatikoista ja toin nekin keittiöön ruukuissa kasvivalojen alle. Monivuotisista yrteistä leikkasin reilut niput kuivatettavaksi, jonka jälkeen otin ne pois ruukkuistutuksista ja laitoin talveksi istutuslaatikkoon. Talvehtineille yrteille aion ensi kesänä tehdä oman istutusalueensa kasvihuoneen läheisyyteen. 

Iisoppi, venäläinen rakuuna ja timjami...

...sekä sitruunamelissa, viherminttu ja mansikkaminttu päätyivät kuivattaviksi.

Istutuslaatikoista olen lähes kaikista korjannut sadon ja möyhinyt kasvinosat mullan sekaan. Yhdessä laatikossa odottavat vielä loput palsternakat nostamista. Osa laatikoista onkin nyt valmiina tulevia syyskylvöjä varten.

Loput tomaatit keräsin kasvihuoneesta sisälle kypsymään muovipusseihin omenoiden kanssa. Tomaattien, kurkkujen ja maissin ruukut jo tyhjensin ja pesin. Chilit ja paprikat toin kuitenkin vielä ruukuissa sisälle kypsyttämään satoaan. Persikka- ja aprikoosipuut ovat nyt vielä kasvihuoneessa ja tuon ne sitten myöhemmin sisätiloihin talvehtimaan, jonka jälkeen tarkoitus olisi vielä pestä kasvihuone läpikotaisin.

Tomaatteja jäi vielä reilusti kypsytettäväksikin asti. Niiden suhteen olemme olleet omavaraisia jo muutaman kuukauden ja vielä on herkkuja luvassa. Viimeiset kasvihuonekurkutkin keräsin pois.

Myös tämän vuoden toivottavasti viimeistä kitkemiskierrosta aloitin viikonloppuna ja samalla istutin kukkasipulit niihin penkkeihin, jotka sain kitkettyä. Osa kukkasipuleista odottaa vielä istutusta, joka jatkuu, kunhan saan loputkin penkit rikkakasveista vapaaksi. 

Tunnustettakoon, että minulla meinasi jo vähän ahdistus alkaa puskea päälle syystöiden kanssa, sillä tuntui, etten ehdi missään vaiheessa paneutua niihin kunnolla. Nyt ne onneksi ovat jo hyvällä mallilla, etenkin jos saisin tällä viikolla loput kukkasipulit maahan ja mies jänissuojaverkot paikoilleen. Oletko sinä jo aloittanut syyspuuhia?

Iloa keskiviikkoosi!

Esittelyssä Liljarinne

$
0
0
Kuluneen kesän yksi suuritöisimmistä projekteistamme terassin lisäksi on ollut uusi istutusalueemme, Liljarinne. Alue on n. 15 x 2 metrin kokoinen, puolikaaren muotoinen rinne, joka reunustaa nuotiopaikkaa talon puolelta. Liljarinne päättyy kummastakin päästään köynnösruusujen ja kärhöjen verhoamaan puutarhaporttiin. Näiden porttien toisella puolella on Porraspenkin lähellä Angervo- ja Kaaripenkin puolella Pionirinne. Kun tähän kaarevaan kokonaisuuteen liittää vielä nuotiopaikkaa metsäpuutarhan puolelta rajaavan Herukkakaaren, tuloksena on lähes ympyränmuotoinen, kasvien muodostama kehä nuotiopaikan ympärillä.

Värililja 'Patricia's Pride' on yksi Liljarinteen pääkasveista kymmenien kukkasipulien ja sivusipulien voimin.

1.5 vuotta vanhasta ilmakuvasta hahmottaa nyt valmistuneiden istutusalueiden paikat parhaiten. Tässä kuvassa kasvihuonekin on vasta perustustentekovaiheessa.

Liljarinteessä kasvoi jo aiemmin yksittäiskasveina mm. kirsikkasorvarinpensas, japaninmagnolia, pari rungollista syreeniä, kultaherukka ja marjasinikuusama, joista osa näkyy yllä olevassa kuvassakin. Näiden ympärille rakentui lopulta runsaslajinen istutusalue, jossa yhtenäisyyttä kuitenkin luovat violetti-valko-vaaleanpuna-sininen värimaailma ja se, että monia kasveja löytyy istutusalueelta useista eri kohdista. Puuvartisten kasvien ja perennojen lisäksi istutin rinteeseen toistasataa liljaa, joista alue sai nimensäkin.

Istutuslaatikoiden takanurkalta leikkimökille päin. Tarhasarviorvokit kukkivat marjasinikuusaman juurella. Penkin etureunassa vuorottelevat useat karpaattienkellon, patjarikon, kaunokaisen ja matalan värililjan 'Disco' muodostamat alueet.

Sikurin vaaleansiniset kukat loistavat auringossa. Sen edessä karpaattienkelloa ja oikealla puolella etelänruusuruoho. Osittain sikurin taakse jää matala japaninmagnolia, joka kärsi pahoin toissa talvesta, mutta näytti nauttivan kuluneesta kesästä. Sen takana, lasten leikkimökin lähellä penkin etureunan täyttää kuukausimansikka 'Rügen', josta on kiva käydä napsimassa marjoja leikkien lomassa.

Leikkipaikalta kasvihuoneelle päin. Tässä vaiheessa esimerkiksi penkin alaosa toiselle puutarhaportille asti on vielä täysin kesken.

Kuluneena kesänä Liljarinteessä kukki myös runsaasti silkki- ja pioniunikoita ja etureunassa yksivuotista tuoksupielusta. Nyt syksyllä leikkasin unikoista siemenkodat hyvissä ajoin pois, ja istutin tilalle loppukesällä-alkusyksystä hankkimiani perennoja.

Matala värililja 'Disco' sulostuttaa penkin etureunaa monessa kohden, vieressä sinistä karpaattienkelloa.

Palavarakkaus 'Carnea'

Etualalla värililja 'Lollypop' availemassa nuppujaan, keskellä pioni- ja silkkiunikot ja taustalla tummanviolettit salkoruusut, joista vain yksi kukki kuluneena kesänä.

Liljarinteen toisesta päästä puutarhaportin läheltä alkaa rinnettä koko pituudeltaan kiemurrellen halkova polku, Mörköpolku, joka toisaalta helpottaa kitkemis- ym. hoitotöitä, mutta toimii myös lapsille hauskana, korkeiden perennojen keskelle jäävänä leikki- ja piilopaikkana. Polku päättyy pyöreään alueeseen, "mörköjen kotiin", joka on tarkoitus kattaa. Polku on toistaiseksi hiekkapeitteinen, mutta olemme miettineet siihen alustavasti pitkospuutyyppistä ratkaisua.

Kasvit ovat jo paikoillaan, mutta juurimatot ovat vielä siistimättä. Keskellä rinnettä hahmottuu Mörköpolku, jonka kulkureitiltä tosin on vielä kuvanottohetkellä paikoin nurmikko poistamatta.

Liljarinteen alareunassa nuotiopaikan lähellä kasvaa maanpeitekasvina kauniin kirjavalehtinen kameleonttilehti.

Väriminttu 'Blaustrumpf'

Vaaleanpunaiset pioniunikot värittivät rinteen aukkokohtia kuluneena kesänä, kun moni perenna oli minulla vasta esikasvatuksessa tai ostoslistalla.

Tässä vielä Liljarinteen kasvit:
- puistolemmikki (Myosotis sylvatica)
- vuorikaunokki, sin. (Centaurea montana)
- reunusasteri 'Anneke' (Aster dumosus)
- marjasinikuusama (Lonicera caerulea var. kamtschatica)
- tarhasarviorvokki, vaal.kelt. ja viol-kelt. (Viola Cornuta-ryhmä)
- patjarikko (Saxifraga arendsii)
- varsankello (Campanula trachelium)
- karpaattienkello, sin. (Campanula carpatica)
- palavarakkaus 'Carnea', v.pun. (Lychnis chalcedonica)
- isotähtiputki 'Lars', 'Rosensymphonie' ja v.pun. (Astrantia major
- lehtoakileija, sini-viol. (Aquilegia vulgaris)
- kaunokainen (Bellis perennis)
- kultaherukka (Ribes aureum)
- mooseksenpalavapensas 'Albiflorus' (Dictamnus albus)
- lehtoängelmä (Thalictrum aquilegiifolium)
- salkoruusu, tummanviol. (Alcea rosea)
- puistosyreeni 'Tapanin syreeni', rungollinen, ja  'Tammelan kaunotar' rungollinen (Syringa x henryi)
- tähkätädyke 'Rotfuchs' (Veronica spicata)
- idänunikko 'Perry's White' (Papaver orientale)
- kirjolupiini, vaal.lila ja kelta-viol. ( Lupinus x regalis)
- etelänruusuruoho ( Knautia macedonica)
- sinipallo-ohdake ( Echinops bannaticus)
- sikuri (Cichorium intybus)
- kuukausimansikka 'Rügen' ( Fragaria vesca var. semperflorens)
- syysleimu 'Elli', 'Osmo Heikinheimo', 'Junior Dance', 'Spitfire' (Phlox paniculata)
- pisamakello (Campanula punctata)
- köynnösruusu valk. ja v.pun. (Rosa)
- vuorikärhö 'Rubens' (Clematis montana)
- loistokärhö 'Multi Blue', 'Piilu', 'Comtesse de Bouchaud' (Clematis)
- punapajuangervo (Spiraea douglasii)
- mongolianvaahtera (Acer tataricum subsp. ginnala)
- kirsikkasorvarinpensas (Euonymus planipes)
- japaninmagnolia (Magnolia kobus)
- kiinanpioni, v.pun ja pun. (Paeonia lactiflora)
- kaukasianmaksaruoho 'Summer Glory' (Sedum spurium)
- väriminttu 'Blaustrumpf' (Monarda hybride)
- peittoruusu 'The Fairy' (Rosa Peittoruusu-ryhmä)
- koristekastikka 'Karl Foerster' (Calamagrostis acutiflora)
- nyppykurjenpolvi (Geranium renardii)
- noropunatähkä 'Floristan Weiss', valk. (Liatris spicata)
- purppurapunalatva 'Phantom' (Eupatorium purpureum)
- kameleonttilehti 'Chameleon' (Houttuynia cordata)
- punakanadanlilja (Lilium canadense var. coccineum)
- värililja 'Lollypop', 'Patricia's Pride', 'Disco', nimettömät valk., pun., v.pun (Lilium)
- lilja LA-hybridi 'Brindisi' (Lilium)

Rentouttavaa viikonloppua!

Syksyinen puutarhakierros

$
0
0
Syksyllä puutarhan ilme muuttuu nopeasti, ja jo parin päivän aikana puutarha on saattanut muuttua ihan toisennäköiseksi. Meillä on nyt parin viikon aikana ollut jo useita pakkasöitä, kylmimmillään -6 astetta, mikä on jättänyt jälkensä kasveihin. Esimerkiksi katvio, isoinkarvillea ja syyskimikki 'Brunette' ovat jo lakastumassa. Kuitenkin sitkeimmät kasvit kukkivat yhä, pakkasöistä ja hallasta huolimatta. Viime perjantaina meillä satoi itse asiassa myös tämän syksyn ensimmäinen, ohut lumipeite, joka tosin suli päivän aikana vähitellen pois. Kävin lauantaina kiertelemässä kameran kanssa puutarhassa ja kuvaamassa tämän hetken tunnelmia. Tervetuloa mukaani syksyiselle puutarhakierrokselle!:)

Syksyn matalalta tulevat auringonsäteet valaisevat pihaa kauniisti. Porraspenkissä talveen valmistautuvat mm. myskimalva 'Rosea', kultahelokki, syyshortensia 'Grandiflora' ja keltamaljakataja 'Lime Glow'.

Kohopenkissä hopeatäpläpeippi 'Beacon Silver' kukkii sinnikkäästi pakkasista huolimatta.

Purppuraheisiangervo 'Lady In Red' ja viiruhelpi tuovat kontrastia Kivikaaren luona. Taustalla vasemmalla heisiangervo 'Amber Jubilee' kupariin vivahtavine lehtineen.
Kirsikkasorvarinpensaassa loistavat jälleen kirkkaanväriset siemenkodat.

Mantsuriankärhön koristeelliset siemenhahtuvat heiluvat kevyessäkin tuulenvireessä.

Nuotiopaikalta Ruusuryhmän ja Keltaisen pisteen yli Sydänpolulle päin. Kärhöt viheriöivät vielä tukipylväissään.

Loistokärhö 'John Paul II' ei pakkasista ja lumesta hätkähtänyt, vaan avaa yhä uusia nuppuja.
Myös terassilla amppelissa petuniat ja kiinanasterit ovat vielä voimissaan. Nämä ovat olleet ulkona suojaamattomina pakkasyötkin.

Kiinanasteri
 
Yllä olevat kuvat ovat siis lauantailta. Tässä vielä muutama kuva perjantai-iltapäivältä, jolloin näkymä oli aivan toinen.

Lunta oli perjantaina takapihan nurmi valkoisenaan, mutta töistä kotiin tultuani ja kameran kanssa pihalle päästyäni niistä suurin osa oli jo ehtinyt sulaa.

Kivikkokasvialueella mm. lusikkamaksaruoho 'Cape Blanco' on jäänyt lähes kokonaan lumen alle. Vasemmalla euroopanalppitähti.



Onko teilläpäin ollut jo pakkasia tai maa valkeana?

Raikasta uutta viikkoa!

Vähän erilaisen sadon korjuuta

$
0
0
Tähän aikaan vuodesta puutarhan sadosta suurin osa on jo korjattu. Kukkien siemeniä voi vielä napata talteen, ja ainakin itselläni on osa juureksista vielä maassa. Tämä on kuitenkin hyvää aikaa kerätä puutarhasta myös vähän erilaista satoa loppusyksyn ja talven varalle.

Meillä askarrellaan paljon, ja näin syksyisin keräämme puutarhasta usein esimerkiksi kauniita ruskan värjäämiä lehtiä, pieniä kiviä, käpyjä, kasvien koristeellisia siemenkotia, sammalta jne. syksyn ja talven näpertelyjä varten. Materiaalin keräämisessä omasta pihasta on oikeastaan vain mielikuvitus rajana, luonnossa liikkuessa täytyy sen sijaan muistaa jokamiehenoikeudet.

Tällä kertaa pihalta mukaan tarttui mm. pioniunikon siemenkotia, punavärimintun kuivuneita kukintoja, tarhaneidon siemenkotia ja persikkapuun sekä pihlajan räiskyvän värisiä lehtiä...

... sekä sileitä, harmaita kiviä, käpyjä ja ruusunmarjoja. Näistä paria jälkimmäistä aion käyttää jälleen ainakin avattavien, läpinäkyvien joulupallojen sisällä koristeena. Niiden seuraksi napsin myöhemmin vielä kääpiövuorimännyistä lyhyitä neulastupsuja.

Esimerkiksi tarhaneidon koristeelliset siemenkodat sopivat niin kuivakukka-asetelmiin kuin kransseihinkin.

 Keräätkö sinä luonnosta askartelumateriaaleja? Jos keräät, mitä?

Aurinkoista keskiviikkoa!

Tietopaketti mehiläistarhauksesta

$
0
0
Meille tuli puutarhaan ensimmäiset mehiläispesät tänä kesänä, kuten aiemmin kerroinkin. Lupasin silloin kertoa syksyn kuluessa mehiläistarhauksesta tarkemmin, ja vastata esittämiinne kysymyksiin. Tässäpä nyt tiivistetysti tietoa mehiläisiin ja niiden tarhaukseen liittyen. Kiitos vielä kaikille kysymyksistä! Niitä tuli mukavasti, ja aihe vaikuttaa kiinnostavan monia. :)



Yhdessä mehiläispesässä on yleensä kymmeniätuhansia mehiläisiä, joista yksi on munimisesta vastaava kuningatar. Muillakin mehiläisillä on kullakin oma tehtävänsä, esimerkiksi osa vartioi pesää, osa hoitaa toukkia ja toiset keräävät mettä ja siitepölyä. Mehiläispesiä voi yhdessä paikassa olla jopa 15 aivan vierivieressä, jos vain mesikasveja riittää alueella. Seuraavat pesät voi laittaa tästä noin 2-3 kilometrin etäisyydelle. Meillä puutarhassa on vierekkäin kaksi pesää ja niiden ympäristöstä on lapsilta rauhoitettua aluetta n. 5 metrin säteellä.  Pesien luona mehiläisillä käy kuhina, mutta muualla puutarhassa näkyi kesällä vain yksittäisiä yksilöitä, sen verran laajalle alueelle ne hajaantuvat. Mehiläiset keräävät mettä noin kahden kilometrin etäisyydeltä pesästä. Niiden suosiossa olevia luonnonkasveja ovat mm. maitohorsma, vadelma, pajut ja apila.

Kaksi pesää mahtuu vierekkäin esim. yhden kuormalavan päälle.
Keväällä säiden lämmettyä talvimehiläiset lentävät puhdistuslentonsa eli käyvät ulostamassa talven jäljiltä. Kun pesän lämpötila nousee, käynnistyy muniminen ja lopulta kuoriutuvat kevään työläiset, jotka ensin hoitavat toukkia ja pesää ja myöhemmin lähtevät meden ja siitepölyn keräyshommiin.

Kesällä mehiläispesillä on hyvä käydä viikon tai parin välein tarkistamassa tilannetta. On tärkeää tarkkailla, että pesässä on keväästä alkaen koko kesän ajan munintaa, koska muutoin pesästä todennäköisesti puuttuu kuningatar. Parveilun riski on suurin juhannuksen aikoihin, ennen meden ja siitepölyn pääsatoa. Tuolloin osa yhdyskunnasta saattaa lähteä etsimään uutta pesää ja löytyä sitten esimerkiksi savupiipusta tai puun oksalta. Parveilua voi ehkäistä tarkistamalla kennoista, ettei pesään ole syntymässä toista kuningatarta, sillä tällöin vanha kuningatar yleensä lähtee ja vie mukanaan osan pesästä. Toisaalta myös luontaista emonvaihtoa tapahtuu, joten on tärkeää tunnistaa, onko kyse emon vaihtamisesta vai parveilutarpeesta. Parveilun uhkan ollessa kyseessä voidaan pesästä tuhota kuningatarkennoja. Hallitsematonta parveilua voi myös ehkäistä keinotekoisella parveilutuksella, jolloin vanha kuningatar ja osa pesästä siirretään uuteen pesään ja loput pesän mehiläisistä jäävät hoitamaan syntyvää, uutta kuningatarta. Tällöin saadaan kaksi pesää, jotka kuitenkin ovat heikompia kuin yksi alkuperäinen.

Lisäksi kesällä tarkkaillaan kennostoissa jäljellä olevaa tilaa. Tilaa täytyy olla meden ja siitepölyn keräämistä varten, mutta sitä ei saa olla liikaakaan. Liian ahtaissa tiloissa parveilun riski lisääntyy. Toisaalta, jos tilaa on liikaa, voi kylmänä kesänä pesän lämmön ylläpitäminen olla mehiläisille haasteellista. Pesälaatikoita lisätään tarpeen mukaan päällekkäin. Laatikoita kertyy kesän aikana yhteen pesään päällekkäin yleensä useita riippuen pesän vahvuudesta ja mesi- ja siitepölysadosta.

 Yhdessä laatikossa on kymmenen kehää, joihin kuningatar munii ja työläiset keräävät mettä valmistaakseen siitä hunajaa. Laatikoita lisätään pesään tarpeen mukaan päällekkäin.

Sadonkorjuun aika on loppukesällä. Tuolloin pesistä kerätään hunajaa sisältävät kehät linkousta varten. Valmiit hunajakennostot mehiläiset ovat peittäneet mehiläisvahalla. Hunajan sadonkorjuun yhteydessä pesistä poistetaan kesän aikana lisätyt laatikot, jolloin talvea ajatellen yhteen pesään jää yhdestä kahteen laatikkoa. Me toimitamme valmiit kehät lingottavaksi läheiselle hunaja-alan yritykselle. Kehät voi myös lingota itse, jos hankkii siihen tarvittavat tilat ja välineet. Yksi pesä tuottaa hunajaa kesän aikana keskimäärin n. 30-40kg, mutta parhaimmissa paikoissa voi olla jopa 100 kg:n pesiä. Hunajan lisäksi mehiläiset tarjoavat toki suuren hyödyn pölyttäjinä niin puutarhan hyötykasveille kuin luonnonkasveillekin.

 Puiseen kehään on keskelle kiinnitetty mehiläisvahalevy, johon mehiläiset muodostavat ensin kuppirakennetta munimista ja hunajan varastoimista varten. Kuvassa vasemmalla valkeat alueet ovat valmista, peitettyä hunajakennoa, muualla hunajankeruu on vielä kesken.

Valmis kehä, jossa vaaleat alueet ovat mehiläisvahalla peitettyä hunajakennorakennetta. Edessä vielä peittämätöntä kennoa.

Peittämättömissä kennoissa näkyy hunajaa.

Valmista, lingottua hunajaa

Kun pesistä on kerätty hunajat, täytyy tilalle laittaa sokerilientä, jonka turvin yhdyskunnat selviävät talven yli. Kyseessä on siis vaihtokauppa, jonka ansiosta mehiläiset eivät kärsi hunajankeruusta. Sokeriliemi laitetaan pesiin erillisissä syöttökaukaloissa, joista mehiläiset keräävät sen talteen ja varastoivat kennostoihinsa. Yhteen pesään tarvitaan sokerilientä n. 30 litraa/talvi.

Sokeriliemi on kätevä kuljettaa pesille muovikanistereissa.

Säiden viilennyttyä mehiläiset vetäytyvät pesäänsä ja muodostavat vähitellen talvipallon, jossa talvimehiläiset tuottavat lämpöä pesään räpyttämällä siipiään. Tämä on talvimehiläisten ainoa tehtävä. Talvipakkasillakin pesän sisälämpötila on tämän ansiosta noin 34 astetta, joka mahdollistaa kuningattaren selviytymisen talven yli. Keväällä muninnan käynnistyttyä lämpö on tärkeää myös munien kehittymiselle ja toukkien kuoriutumiselle. Keväällä täytettyään tehtävänsä talvimehiläiset kuolevat, ja kuoriutuneet mehiläiset aloittavat jälleen vartioinnin, toukkien hoidon ja meden keräämisen.

Mehiläisten tärkeimpiä tauteja ja tuholaisia ovat mm. esikotelomätä, varroapunkit ja erilaiset virustaudit, joiden torjunnasta tarhaajan täytyy huolehtia. Myös karhut voivat vierailla mehiläistarhoilla aiheuttamassa tuhoa.

Kevättä odotellessa...

Edelleen otan mielelläni kysymyksiä vastaan, ja tarvittaessa teen niihin pohjautuen vielä toisen vastaavanlaisen postauksen.:)

Kaunista, värikästä viikonloppua!

Syksyn kukkasipulit

$
0
0
Tänä vuonna minulla oli kukkasipulien hankinnassa vähän erilainen strategia kuin aiemmin. Määrällisesti niitä kertyi suurin piirtein saman verran kuin ennenkin, n. 20kg, mutta tällä kertaa ostin melkeinpä vain tulppaaneja, ja niitäkin ainoastaan muutamaa eri lajiketta. Helmililjoja, idänsinililjoja ja laukkojakin lisään tänä vuonna, mutta nyt ainoastaan siemenistä, joita olen sirotellut ympäri puutarhaa. 

Kukkasipulit istutin syys-lokakuun vaihteessa ennen pakkasöitä. Nyt lähiajoille on yllättäen luvattu todella lämmintä, joten toivon mukaan sipulit eivät innostu itämään jo syksyllä. Tällaisia kaunottaria puutarhassamme toivottavasti ensi kesänä kukkii runsain mitoin:

Näitä löytyy ensi kesänä Liljarinteestä: Darwin-tulppaanit 'Salmon van Eijk', 'Mystic van Eijk', 'Van Eijk', tulppaanit 'Carnaval de Rio', 'Purple Prince' ja 'Playgirl' sekä narsissi 'Thalia'.

Porraspenkki täyttyy ensi kesänä Triump-tulppaaneista ja Kohopenkki Darwin-tulppaaneista. Hollanninkurjenmiekkoja istutin muutaman pussillisen Angervorinteeseen.

Onko sinulla jo syksyn kukkasipulit hankittuna tai kenties jo istutettunakin? Mitä sipuleita ostit/aiot ostaa?

Aurinkoista viikkoa!

Kutsu bloggaajatapaamiseen

$
0
0
Minusta olisi tosi mukava tavata teitä muita bloggaajia useamminkin kuin ainoastaan keväisin järjestettävässä puutarhabloggaajatapaamisessa. Nyt kesän puutarhakiireiden hellitettyä voisikin olla sopiva ajankohta taas nähdä ja vaihtaa kuulumisia!:)



Tiedän, että pitkät etäisyydet luovat oman haasteensa tapaamisten järjestämiseen, ja niin varmasti valitettavasti on nytkin. Kun keväinen tapaaminen on pääkaupunkiseudulla, voisi tämä olla nyt pohjoisemmassa. Olen jutellut aiheesta muutamien bloggaajien kanssa, ja kiinnostusta tapaamiseen tuntuu olevan ilahduttavan paljon.

Siispä, jos kirjoitat sellaista blogia, joka ainakin osan vuodesta käsittelee myös puutarhaan liittyviä aiheita, haluaisin kutsua sinut bloggaajatapaamiseen Kuopioon. Alustavasti suunnitelmissa olisi, että tapaaminen olisi marras-joulukuussa jonakin lauantaina ja sisältäisi aluksi mukavaa yhteistä tekemistä, kuten esimerkiksi pienen pikakurssin jouluisten kukka-asetelmien tekoon tms., ja sen jälkeen ruokailun ja yleistä seurustelua. Jos kiinnostuit asiasta, laitathan minulle sähköpostia osoitteeseen puutarhahetki@gmail.com 23.10. mennessä, niin lähetän sinulle aiheesta lisää tietoa. Mainitsethan viestissäsi myös, mitä blogia kirjoitat. Nyt vain rohkeasti mukaan viettämään kivaa yhteistä päivää!:)

Runsasta osallistujamäärää toivoen 
Tiiu

Lokakuinen puutarha

$
0
0
Tänä vuonna syksy on ollut erityisen kaunis. Ruska on leiskunut upeissa väreissä ja kukintaakin on riittänyt vielä pitkälle. Koivut ja pihlajat ovat jo karistaneet värikkäät lehtensä, mutta hedelmäpuissa ja maassa punainen, keltainen ja oranssi värittävät maisemaa yhä. Pihalta löytyykin edelleen jatkuvasti uutta ihasteltavaa. Tässäpä viime päivien kuvasaalistani puutarhastamme!

Sydänpolun reunalla tarha-alppikärhö 'Albina plena' loistaa ilta-auringossa kullansävyisenä, kun muut kärhöt vielä viheriöivät.

Tarha-alppikärhö 'Albina plena'

Sydänpolulla pensasmustikkapuskat alkavat vihdoin värjäytyä punaisiksi.

Kukkijoitakin vielä löytyy, vaikka matalimmat niistä tahtovatkin hautautua pudonneiden lehtien alle. Liljarinteessä tarhasarviorvokki...

... ja kaunokainen avaavat yhä uusia nuppuja.

Liljarinteessä toisen puutarhaportin luona kelta-punainen köynnösruusu yrittää vielä hellyyttävästi puhjeta uudelleen kukkimaan.


Kasvihuoneen laidalla monet puut ovat jo lehdettömiä tuulen vietyä viimeisetkin väriläiskät suurista koivuista ja pihlajista. Vähän vielä väriä sentään riittää. Terassin edessä neilikkaruusut 'Pink Grootendorst' kukkivat edelleen runsaasti.

Terassin laidan Pensasryhmän iloisin väripilkku on limenvihreästä punaiseksi muuttunut japaninhappomarja 'Maria'.

Porraspenkkiin siivilöityvät ilta-auringon viimeiset säteet, jotka kultaavat näkymän.

Kullankeltainen enkeliperhoangervo ja kirkkaanpunainen kultatyräkki hehkuvat Porraspenkin ylimmällä portaalla.

Myös isotuomipihlaja leiskuu upean värisenä illan viimeisessä valossa.

Muistutan tähän lopuksi vielä edellisessä postauksessani olleesta kutsusta bloggaajatapaamiseen. Yhteydenottoja asian tiimoilta on tullut jo sen verran, että tapaaminen näillä näkymin tulee järjestymään. Nyt vain kaikki muutkin, jotka ovat asiasta kiinnostuneita, laittakaahan rohkeasti viestiä osoitteeseen puutarhahetki@gmail.com!:)

Rentouttavaa viikonloppua!

Esittelyssä Satokausikalenteri 2019 + arvonta

$
0
0
Sain ilokseni blogiyhteistyön merkeissä esiteltäväksi uuden Satokausikalenterin vuodelle 2019. Lämmin kiitos vielä Satokausikalenterille yhteistyöstä!

Satokausikalenteri on valtavan monipuolinen seinäkalenteri, joka kannustaa kasvisten käyttöön ja helpottaa valitsemaan niistä aina kulloinkin sesongissa olevia tuotteita. Se sisältää tietoa yli 180 erilaisesta kasviksesta, joita on Suomessa kauppojen valikoimissa.

Almanakkatiedon lisäksi kalenteri kertoo sekä koti- että ulkomaisten kasvisten sesongit kuukausittain ja tuottajamaittain.

Kalenterin ulkoasu on todella kaunis.



Kalenterissa on kasvisten lisäksi myös kotimaisten kalojen ja äyriäisten sesongit...

...sekä yleisimpien villiyrttien satokaudet ja käyttövinkkejä.

Loppupuolella on taulukoituna kasvisten ravintoarvot...

... ja viimeisenä olevassa Kasvisten kuvaukset -osiossa jokaisesta kalenterissa esiteltävästä kasviksesta on värillinen valokuva sekä tiivistetysti tärkeimmät tiedot, säilytysohjeet ja käyttövinkkejä.

Näiden tietojen lisäksi kalenterista löytyy vielä kullekin kuukaudelle sesongin mukaisen kasvisliemen resepti. Myös herkkävatsaisille usein suositeltavan FODMAP-ruokavalion perusohjeet on sisällytetty kalenteriin. Niinpä kalenterissa on yksiin kansiin kerättynä paljon tietoa, jonka avulla ruokavaliotaan voi muuttaa terveellisemmäksi, mutta toisaalta myös hyödyntää kauden kasviksia juuri silloin, kun ne ovat parhaimmillaan. Lisäksi kalenterin kuvat ovat kauniita, värikkäitä ja inspiroivia, joten kalenteria pitää esillä mielellään.

Itse ihastuin uuteen Satokausikalenteriin, ja nyt myös yhdellä lukijallani on mahdollisuus voittaa sellainen omaksi.
 Voit osallistua tämän ihanan, monipuolisen kalenterin arvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei näy mobiiliversiossa, vaan ainoastaan internetversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- kahdella arvalla tykkäämällä lisäksi blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa
- kolmella arvalla seuraamalla lisäksi Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa
Jokaisesta seuraamistavasta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan kolmella arvalla.
Muistathan mainita kommentissasi, monellako arvalla olet mukana!
Osallistumisaika alkaa tänään ma 22.10.2018 ja päättyy ke 31.10.2018. Palkinnon postitus vain Suomeen.

Lopuksi muistutan vielä aiemmassa postauksessani olleesta kutsusta bloggaajatapaamiseen. Jos kirjoitat blogissasi edes osan vuodesta puutarhaan liittyvistä asioista ja haluat tavata muita puutarhabloggaajia, laitathan minulle pikimmiten sähköpostia osoitteeseen puutarhahetki@gmail.com!:)

Kaunista, kuulasta viikkoa ja tervetuloa osallistumaan arvontaan!

Blogiyhteistyössä: Satokausikalenteri

Kompostointihaaste (ja arvontamuistutus!)

$
0
0
Sain tämän hauskan haasteen Hilleviltä Maatiaiskanasen Elämää–blogista. Kiitos vielä, Hillevi! Haasteen on alun perin laittanut liikkeelle Between Rikkaruohoelämää-blogista, ja tämä on kyllä aivan loistava haaste, sillä toisten vastauksia lukiessani olen oppinut itsekin paljon uutta.

Nyt täytyy tunnustaa, että jos joku puutarhan osa-alue meillä on aivan retuperällä, niin nimenomaan kompostointi. Minulla oli kuluneelle kesälle toiveena entistä paremman kompostointialueen toteuttaminen, mutta sitä emme valitettavasti ehtineet vieläkään tehdä. Nyt ensi kesänä asia on pakko hoitaa.

Tonttimme perimmäisessä nurkassa nököttävät pienet lehtikompostorit.

Meillä on vain pari lehtikompostoria, jotka ovat aivan liian pieniä. Niiden sekoittaminen on haasteellista, sillä esim. talikolla tai lapiolla massaa ei kunnolla mahdu kääntämään. Lisäksi niistä on jatkuvasti tila loppu. Syksyn lehdet meillä yleensä ajetaan ruohonleikkurilla ravitsevaksi silpuksi nurmikolle, lisäksi osa lehdistä haravoidaan kukkapenkkeihin. Ylimääräisiä lehtiä olen myös kerännyt syksyllä vanhoihin, tyhjiin multasäkkeihin, jotka olen sulkenut ja jättänyt talveksi ulos, ja levittänyt seuraavana keväänä osittain maatunutta lehtimassaa kukkapenkkeihin. Kuitenkin kasvijätettä kertyy sen verran paljon, että toiveenani olisi suurempi ja näppärämpi lehtikompostointialue, ja tämän lisäksi lämpökompostori ympärivuotiseen käyttöön biojätteitä ajatellen.

Syksyn lehtiä maatumassa vanhoissa multasäkeissä.

Tässä vielä Betweenin saatesanat haasteelle:
"Kompostoiminen on meille puutarhureille tärkeä asia. Olisi kiva kuulla, miten sinä hoidat puutarhajätteen kompostoinnin ja kompostoinnin ylipäätään? Toimiiko vai onko ongelmia? Jotta aihetta tulisi pohdittua kommenttikenttää laajemmin, laitan liikkeelle haasteen, jonka sisältö on esitellä oma kompostointijärjestelmä etuineen ja haittoineen."

Itse haluaisin lukea kompostoinnin järjestämisestä seuraavista ihanista blogeista:
- Parasta aikaa

Tähän lopuksi muistutan blogissani käynnissä olevasta Satokausikalenterin arvonnasta, johon ehtii vielä hyvin osallistua. :)

Mukavia syyspäiviä!

Hyötykasvien ja perennojen syyskylvöt (ja muistutus arvonnasta!)

$
0
0
Parina syksynä olen kylvänyt osan hyötykasveista jo syksyllä, ja positiivisten kokemusten kannustamana tein niin tänäkin vuonna. Syyskylvöt helpottavat kevään kiireitä, mutta ainakin itselläni esimerkiksi palsternakka ja pinaatti ovat kasvaneet syyskylvöinä paremmin kuin keväällä laitettuina. Rikkakasvitkin erottaa keväällä kylvösten joukosta, sillä syyskylvämiäni lajeja on sen verran vähän, että niiden taimet jo tunnistan pikkuisinakin ja toisaalta ne ovat myös suhteellisen suorissa riveissä, joissa taas rikat eivät yleensä ole.

Niinpä käänsin, lannoitin ja kalkitsin kolme istutuslaatikkoa syyskylvettäviä hyötykasveja varten. Maahan pääsivät jälleen porkkanat, palsternakka, retikka, kehäkukat, pinaatti ja tilli. Sipulin siemenkylvöä kokeilin viime vuonna, mutta se ei onnistunut, joten laitoinkin sitten keväällä sipulit istukkaista ja niin aion tehdä ensi vuonnakin. Valkosipulia sen sijaan kylvin jälleen. Toissa vuonna valkosipulisatoni epäonnistui, ja sain silloin vain yhden valkosipulin ja siitä myös itusilmuja. Nuo itusilmut istutin viime syksynä ja ne ovat pulskistuneet kivasti. Nyt istutin itusilmuista kasvaneet pikkusipulit uudelleen ja toivon saavani niistä lähivuosina jo satoakin. Viime syksynä istutin myös uudet valkosipulin kynnet, joista sain tänä vuonna komeita sipuleita, ja näistä muutaman kynnet pääsivät nyt maahan.

Tämän vuoden syyskylvöjäni kasvimaalle.

Hyvät, säänkestävät nimikyltit helpottavat keväällä pikkutaimien tunnistamista.

Perennojen syyskylvöä sen sijaan kokeilen nyt ensimmäistä kertaa. Toki olen puutarhassa esimerkiksi myskimalvan siemeniä levitellyt kukkapenkissä emokasvien ympärille, mutta muuten en ole perennoja syksyllä aiemmin kylvänyt. Nyt laitoin mm. blogiystävältä siemenvaihdossa saamani kurjenmiekan ja siemenkirjeestä löytämieni harmaamalvikin ja kellokärhön siemeniä muoviruukkuihin, joissa on reilusti reikiä pohjassa, ettei niihin kerry vettä. Nämä ruukut upotin niihin istutuslaatikoihin, joihin aion kylvää/istuttaa esikasvattamiani hyötykasveja vasta keväällä. Ajattelin, että siinä siemenillä on hyvä paikka saada tarvitsemansa kylmäkäsittely ja lähteä keväällä kasvuun, mutta koska ne ovat ruukuissa, minun on helppo keväällä löytää taimet ja toisaalta myös siirtää ruukut pois kevätkylvöjen/-istutusten alta.

Perennojen siemenet pääsivät pikkuisissa ruukuissa istutuslaatikkoon. Laatikon takaosassa satoa tuottavat vielä rukola ja viinisuolaheinä.

Tässä istutuslaatikoiden rivissä etummaisessa laatikossa hyötykasvien syyskylvöjä, keskimmäisessä ja taaimmaisessa perennojen.

Tässä vielä listausta tämän vuoden syyskylvöistäni:

Hyötykasvit
- pinaatti 'Bazaroet'
- porkkanat 'Nantes 2', 'Nantes 6 Fancy', naposteluporkkana 'Sugarsnax 54 F1' ja karottiporkkana
- retikka 'Musta Pyöreä'
- palsternakka 'Guernsey'
- kehäkukka 'Orange King', 'Golden Emperor', 'Lemon Zest'
- talvivalkosipuli nimetön ja (vuoden ikäisistä itusilmuista jatkokasvatukseen) 'Alexandra'
- tilli 'Pikant'

Perennat
- kurjenmiekka violetti, keltainen
- akileija vaal.lila, v.pun.
- harmaamalvikki
- kellokärhö
- kevätesikko, kelt.
- isotähtiputki, pun.
- varjolilja, valk.
Nyt on jälleen muutama syy lisää odottaa kevättä ja jännittää, mitä lumen alta alkaa paljastua.
Oletko sinä tehnyt syyskylvöjä? Jos olet, mitä kylvit?

Tähän lopuksi muistutan vielä blogissani käynnissä olevasta Satokausikalenterin arvonnasta. Käyhän kurkkaamassa, jos et ole vielä osallistunut. :)

Ihanaa viikonloppua!

Viimeiset herkut

$
0
0
Viime viikolla keräsin kasvihuoneesta ja puutarhasta viimeisetkin herkut talteen. Kasvihuoneesta olin jo aiemmin siirtämässä chilejä ja paprikoita kypsymään sisälle, mutta huomasin niihin ilmaantuneen kirvoja, joten jätinkin ne silloin vielä kasvihuoneeseen. Myös ananaskirsikat kokivat saman kohtalon.

Nyt viime viikolla kävin keräämässä paprikat ja chilit talteen ja siirsin ananaskirsikat ikkunalliseen autotalliin kasvivalon alle kypsyttelemään hedelmiään loppuun. Noukin talteen myös viimeisen erän ämpäriperunoita, jonka laitoin multiin vasta heinäkuun lopulla ja siirsin lokakuun alkupuolella kasvihuoneeseen. Nyt vihdoin pääsin putsaamaan nämä viimeisetkin ruukut ja siistimään kasvihuonetta talviteloille.

Kasvihuoneesta keräsin mm. chilit 'Hungarian Yellow Wax Hot', 'Jalapeno M', 'Jamaican Bell' ja 'Habanero Lemon'.

'Mini Bell'-paprikat olivat tänä vuonna punaisia ja violettiin vivahtavia.    

Ananaskirsikat ovat pian kypsiä.

Kasvimaaltakin korjasin viime viikolla viimeiset hyötykasvit, kun nostin loput palsternakat ja mukulasellerit. Maa-artisokat saavat jäädä nyt talven yli maahan, ja korjaan niistä sadon vasta keväällä, sillä niiden kasvupaikkaa on tarkoitus vaihtaa silloin samalla toisaalle.

Viimeiset ämpäriperunat 'Siikli' ja palsternakat 'Guernsey'
 
Tähän loppuun vielä muistutus blogissani käynnissä olevasta Satokausikalenterin arvonnasta, johon on vielä pari päivää aikaa osallistua. :)

Kauniita lokakuun viimeisiä päiviä!
Viewing all 1545 articles
Browse latest View live