Blogeissa on ollut paljon postauksia viime aikoina omavaraisuudesta, ja minäkin liityn nyt mukaan käynnissä olevaan omavaraisuutta käsittelevään yhteispostaussarjaan. Tämä postaukseni on ensimmäiseni kyseiseen sarjaan liittyen. Kirjoitin jo aiemmin pohdintojani omavaraisuudestamme viime vuonna, ja tämän vuoden tavoitteenamme on omavaraisuuden lisääminen edelleen.
Tämän vuoden toiveenani olisi entistä suurempi sato niin kasvihuoneesta kuin lavatarhastakin. Myös marjoja ja hedelmiä toivoisin meidän saavan aiempia vuosia enemmän. Meillä hedelmäpuut ja marjapensaat ovat vasta muutaman vuoden ikäisiä, joten niiden sato todennäköisesti lisääntyykin ajan kuluessa. Lisäksi istutimme viime kesänä mataliin laatikoihin puutarhamansikoita, ja tänä kesänä vielä yksi tällainen laatikko on tarkoitus tehdä lisää kasvihuoneen viereen. Myös istutuslaatikoita on suunnitelmissa tehdä ainakin yksi lisää heti lumien sulettua. Hyötykasvien ruukkupuutarha tulee laajenemaan entisestään, ja monivuotisille yrteille on tulossa oma alueensa. Kesäkukkien suhteen olimme viime vuonna lähes omavaraisia, ja tänä vuonna aion kasvattaa kaikki kesäkukkamme itse.
Aurinkopaneelit hankimme viime vuoden lopulla, joten tänä vuonna saamme ensimmäistä kertaa käyttöön omaa aurinkosähköä. Sähköntuotto alkoi jo helmikuussa ja nyt lämpimimpinä aurinkoisina päivinä olemme kattaneet sillä jopa 25% päivän sähkönkulutuksesta. Päivien pitenemisen ja säiden lämpenemisen myötä tuo prosenttiosuus on noussut selkeästi viikko viikolta, ja kesällä toivottavasti pystymme kattamaan omalla sähköllä jo huomattavan osan päivän kulutuksesta.
Viime kesänä aloitimme myös mehiläistarhauksen miehen käytyä mehiläistenhoitokurssin. Hunajan suhteen olemme nyt olleet omavaraisia, ja sama linja toivottavasti jatkuu. Toivoisin mehiläisistä myös pölytyshyötyä puutarhamme marjapensaille, hedelmäpuille ja muille hyötykasveille, ja tämänkin myötä sadon lisääntymistä.
Lisäksi yksi tämän vuoden projekteistamme omavaraisuuteen liittyen on kompostointialueen uudistus. Lämpökompostori ja aiempaa suuremmat ja paremmat puutarhakompostorit siintävät haaveissa, jotta saisimme omaa multaa nykyistä enemmän.
Tällä hetkellä näiden omavaraisuuden lisäämiseen liittyvien suunnitelmien suhteen olemme monessa asiassa vasta pohdinnan tasolla. Kompostointialue on suunniteltu, mutta sen pidemmälle emme pääse ennen lumien sulamista. Hyötykasveja ja kesäkukkia minulla on esikasvatuksessa jo hyvä määrä, ja kylvöt jatkuvat edelleen pitkin kevättä. Mehiläiset pysyttelevät vielä pesissään, mutta hengissä pesät näyttävät selvinneen talvesta ja toivottavasti sinnittelevät vielä jonkin aikaa, kunnes ulkoa alkaa löytyä mehiläisille kerättävää. Aurinkopaneeleiden suhteen keskitymme tällä hetkellä vain seuraamaan tuoton kehittymistä.
Tämänkertaisessa yhteispostauksessa oli omavaraisuussuunnitelmien etenemisen lisäksi tarkoituksena suositella jotakin teosta, kanavaa tms. omavaraisuuteen liittyen. Itse olen talven aikana keskittynyt lukemaan puutarhakirjoja, joista erityisesti Kaikki kompostoinnista ja maanparannuksesta, Omasta maasta, omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja ja Laatikkopuutarhurin opas, runsas sato ruutuviljelyllä ovat antaneet minulle paljon hyviä vinkkejä matkalla kohti suurempaa omavaraisuutta.
Tässä vielä linkit muihin tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuviin blogeihin:
- Urban Farming
- Harmaa torppa
- Tsajut
- Sarin puutarhat
- Korkeala
- Jovelan talopäiväkirja
- Maalaiskaupungin piha
- Riippumattomammaksi
- Kohti laadukkaampaa elämää
- Metsäläisten elämää
- Sorakukka
- Laura eli Javis
- Maatiaiskanasen Elämää
- Rakkautta ja maanantimia
- Palokankaan pientila
- Alussa oli Vehkosuo
- Pienenpieni farmi
- Iso-Orvokkiniitty
- Villa Koira
- Mrs Sinn
- Torpan Tyttö
- Ku ite tekee
- Luomulaakso
- Saman otavan alla
- Caramellia
- Airot ulapalla
Tässä vielä linkit muihin tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuviin blogeihin:
- Urban Farming
- Harmaa torppa
- Tsajut
- Sarin puutarhat
- Korkeala
- Jovelan talopäiväkirja
- Maalaiskaupungin piha
- Riippumattomammaksi
- Kohti laadukkaampaa elämää
- Metsäläisten elämää
- Sorakukka
- Laura eli Javis
- Maatiaiskanasen Elämää
- Rakkautta ja maanantimia
- Palokankaan pientila
- Alussa oli Vehkosuo
- Pienenpieni farmi
- Iso-Orvokkiniitty
- Villa Koira
- Mrs Sinn
- Torpan Tyttö
- Ku ite tekee
- Luomulaakso
- Saman otavan alla
- Caramellia
- Airot ulapalla
Iloista huhtikuun alkua!