Huhtikuun lopussa Lahdessa järjestetään ihana varaslähtö kevääseen ja kesään eli Pihapiiri-messut. Tämän vuoden teemoja messuilla ovat mm. kukkien värivalinta, pihasuunnittelun perusteet, villivihannekset ja kompostointi. Paljon kiinnostavaa tietoa on tarjolla myös pioneista, joista on tarjolla luennot niin niiden kasvattamisesta siemenistä kuin istuttamisestakin. Messuilla saa vinkkejä myös siitä, kuinka yhteyden luontoon voisi palauttaa osaksi arkea. Lisäksi ohjelmassa on luomupuutarhurin niksejä hyvinvoivaan maahan ja monimuotoiseen ekosysteemiin. Tapahtumassa pääsee seuramaan myös keväisten istutusten tekemistä, näyttävien vihanneskimppujen sitomista ja ihanien kukkasormusten ja taimiruukkujen askartelua.
Ideapuutarhassa aiheena on tänä vuonna luonnonkasvien, puutarhakasvien ja syötävien kasvien kerroksellinen yhdistely huomioiden toisaalta luonnon monimuotoisuus, mutta myös ekologisuus. Lisäksi inspiraatiota voi kerätä Kevätnäyttelyssä, jonka teemana on tällä kertaa "Kesäjuhlat puutarhassa".
Ainakin omasta mielestäni tämän vuoden messuohjelma kuulostaa todella kiinnostavalta, ja sain ilokseni myös arvottavaksi lukijoideni kesken kaksi pääsylippuja, jotka arvon yhtenä pakettina eli voittaja pääsee messuille yhdessä ystävänsä kanssa.
Voit osallistua Pihapiiri-messujen lippuarvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (internetversiossa sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei siis näy mobiiliversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (internetversiossa sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei siis näy mobiiliversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- kahdella arvalla tykkäämällä lisäksi blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa
- kolmella arvalla seuraamalla lisäksi Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa
Jokaisesta seuraamistavasta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan kolmella arvalla.
Muistathan mainita kommentissasi, monellako arvalla olet mukana!
Osallistumisaika alkaa tänään ke 3.4. ja päättyy su 14.4.2019. Palkinnon postitus vain Suomeen.
Osallistumisaika alkaa tänään ke 3.4. ja päättyy su 14.4.2019. Palkinnon postitus vain Suomeen.
Aurinkoista viikkoa ja tervetuloa osallistumaan arvontaan!